Yrkkärirasa on täällä – nappaa virkkausohje talteen!

7.10.2024

Valkoiset yrkkärirasat kädessä.

Uuden uutukainen Yrkkärirasan ohje on nyt julkaistu!

Rasa on jatkoa suuren suosion saaneelle Yrkkärisukan ohjeelle. Sukkaohje julkaistiin Seinäjoen Käsityömessuilla vuonna 2022. Yrkkärirasa näki parrasvalot Seinäjoen Käsityömessuilla 5.-6.10.2024. Viikonlopun aikana ohjetta jaettiin messukävijöille noin 500 kappaletta.

Nappaa ohje talteen itsellesi ja neulo rasat!

Valkoinen ja oranssi rasa nurmikolla.

Ohjeita jalasta käteen – kerää koko sarja!

– Nyt ollaan pari vuotta jaettu menestyksekkäästi sukkaohjetta, joten lupasin suunnitella uuden ohjeen. Koska edellinen oli sukka jalkaan, oli nyt luonnollista ideoida tuote käsille, kertoo ohjeet suunnitellut kädentaitoalan kouluttaja Pirita Nurmi.

– Samoin vaihdoin tekniikan toiseen. Sukat tehtiin neuloen ja nyt virkataan rasat, hän sanoo.

Suunnittelun lähtökohtana on ollut Suomen Yrittäjäopiston markkinointimateriaali. Nurmi tutki materiaalia neule- ja virkkauspintojen näkökulmasta.

Hänen mielenkiintonsa herätti aaltomainen kuvio, jonka muotoilusta olisi helppo hakea pintaa neuleeseen. Rasassa aaltomaisuutta luovat virkatut puhvisilmukat. 

Oranssit Yrkkärirasat kädessä.

Näyttävä tekniikka on helppo oppia

– Ohjeen suunnittelussa oli tärkeää, ettei se saa olla liian haastava aloittelijalle. Halusin tuoda kuitenkin jotain twistiä tekemiseen. Siksi valitsin hauskat puhvisilmukat perinteisten pylväiden lisäksi, perustelee Nurmi.

– Puhvit on helppo oppia, mutta ovat silmukkana aika näyttävät ja luovat mielenkiintoista kolmiulotteista pintaa, kertoo Nurmi suunnittelunsa lähtökohdista.

Lankana työssä on kauhavalaisen Lankavan lankatalon oma Lysti-lanka. Nurmi kertoo itse henkilökohtaisesti pitävänsä Lankavan laadukkaista tuotteista. Suomen Yrittäjäopisto tekee myös hyvää yhteistyötä Lankavan kanssa.

Valkoiset rasat kädessä.

Nyt rasa – tuleeko seuraavaksi bikinit?

Mutta miksi rasa, kun tuote on selvästikin kämmekäs eikä lapanen?

Nurmi naurahtaa heti kysymykselle.

– Olen henkisesti jo varautunut vastaamaan tähän monta kertaa. Siksi olen jo ohjeeseen yrittänyt perustella pienellä tarinalla, mistä on kyse.

– Kämmekkäät ovat kuin toimistolapaset eli niiden kanssa pysyvät kädet lämpöisinä, mutta sormet voivat vielä sujuvasti näpytellä tietokonetta tai kännykkää. Lapasilla tulisi liikaa monen napin yhteislyöntejä.

– Ajatus toimistolapasesta taas istuu erinomaisesti meidän työyhteisöömme ja rasa kuuluu eteläpohjalaiseen sanavarastoon. Kelpaako tämä perusteluksi? kysyy Nurmi.

Kelpaahan se, mutta millainen Yrkkärineuletuote nähdään seuraavaksi?

– Voi apua! En ole ajatellut! nauraa Nurmi.

– Kaikenlaista on heitelty bikineistä sipulipussiin, mutta katsotaan. Ehdotuksia otetaan vastaan, päättää Nurmi.

Lähetä neule-ehdotukset Piritalle!

Lataa ohje itsellesi ja virkkaa rasat!