Etärobotiikkaa tutkivan hankkeen robottisolu on edennyt uuteen vaiheeseen

2.2.2024

Etärobotiikkaa tutkiva hanke on edennyt uuteen vaiheeseen robottisolun rakentamisessa.

Robotin etäkäyttö onnistuu mistä päin maailmaa tahansa

Suomen Yrittäjäopistolla on käynnissä robotiikkahanke, joka selvittää etäkäytön ja -ohjelmoinnin mahdollisuuksia robottitekniikassa. Hankkeen robottisolun rakentaminen on nyt edennyt vuoden 2023 lopulta uuteen vaiheeseen.

Robottisoluun on nyt lisätty erilaisia alumiinirakenteita, joihin on kiinnitetty muun muassa kamerat. Neljän infrapunakameran avulla etänä selvitellään, missä robotti milloinkin menee. Infrapunakameroiden ansiosta robotin ajaminen onnistuu myös pimeässä, mutta välitetty kuva vaatii hyvää valaistusta, joten sitä varten on hankittu kolme tehokasta LED-valaisinta.

– Robotin etäkäyttö tapahtuu verkon kautta, joten käyttäjä voi olla missä päin maailmaa tahansa, kertoo projektipäällikkö Juha Koivula Suomen Yrittäjäopistolta.

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Robottisolun toteutus poikkeaa alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta projektiaikana tapahtuneen kehityksen ansiosta on saavutettu parempi ratkaisu.

Käynnissä oleva hankekokonaisuus koostuu kehityshankkeesta ja investointihankkeesta. Kyseessä on Euroopan unionin osarahoittama hanke. Kokonaisrahoitus on 140 756,00 €, josta EU:n ja valtion rahoitusta 112 604,00 €.

Ota yhteyttä

Juha Koivula
projektipäällikkö
040 480 9982
juha.koivula (a) syo.fi

EU:n lippulogo, jonka yhteydessä teksti: Euroopan unionin osarahoittama.
Etelä-Pohjanmaan liiton logo.