TE-asiakaspalvelu­keskus – Taloutta ja ihmisten kohtaamista Yrittäjän Talousapu -asiantuntijoille

Yrittäjän talousapu.

Toteuttajakumppania Suomen Yrittäjäopisto

Yrittäjän Talousapu on TE-asiakaspalvelukeskuksen hallinnoima palvelu, johon yritykset voivat ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä erilaisissa talouden haasteissa.

TE-palvelujen alueellisissa verkostoissa oli tunnistettu selkeä tarve koulutukselle, jossa asiantuntijat saavat osaamista liiketoiminnan ja talouden hallintaan sekä varmuutta vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten kohtaamiseen.

Tarpeeseen vastaava koulutus kilpailutettiin, ja sen perusteella Suomen Yrittäjäopisto valikoitui toteuttajakumppaniksi.

– Yrittäjäopiston esittämä koulutusrunko vastasi parhaiten tarpeeseemme.

– Keskustelun kautta muotoilimme yhdessä lopulliset sisällöt kuntoon, kertoo kehityspäällikkö Jari Leskinen TE-asiakaspalvelukeskuksesta.

Yrittäjäopiston esittämä koulutusrunko vastasi parhaiten tarpeeseemme.

Jari Leskinen

Laajaa vaikuttavuutta verkkototeutuksella

Koulutusta on toteutettu nyt kuudelle koulutusryhmälle. Yhteensä yli 120 yritysneuvojaa sekä neuvontaverkostossa olevaa yrityskummia ympäri Suomen ovat olleet mukana. Koulutus on toteutettu verkkokoulutuksena, ja se on sopinut hyvin valtakunnallisesti toimivalle organisaatiolle.

– Tätä olisi ollut hankala toteuttaa muulla tavoin. Tällaista määrää osallistujia emme olisi saaneet lähipäivätoteutuksiin, kertoo Leskinen.

Koulutuksen toteutuksessa on huomioitu hyvin myös osallistujien aikataulut. Koko päivän kestävien luentojen sijasta asiaa on pilkottu muutaman tunnin aamupäiväwebinaareihin, ja se on ollut tykätty toimintamalli.

Kouluttajien yksinpuhelua on myös vältetty onnistuneesti, ja asiaa rikastuttavaa keskustelua on virinnyt paljon. Kiitos siitä kuuluu myös aktiivisille osallistujille.

Tällaista määrää osallistujia emme olisi saaneet lähipäivätoteutuksiin.

Jari Leskinen

Osaamista ja hyötyä suoraan arkeen – myös yrittäjille

– Alueilla toimivien yritysneuvojien ja yrityskummien osaaminen on kasvanut koulutuksen avulla. Koulutus on antanut työkaluja ja toimintamalleja vaikeuksissa toimivien yrittäjien kohtaamiseen ja heidän neuvomiseensa. On tärkeää osata kuunnella oikein ja tehdä oikeita kysymyksiä, toteaa Leskinen.

Myös erään osallistujan palaute koulutuskokonaisuudesta kertoo samaa:

– Koulutus on sisältänyt tärkeitä asioita selkeästi esitettynä. Kun alustaja osaa asiansa kunnolla, niin se välittyy kuulijoillekin. Tässä se toteutui täydellisesti.


Yrittäjän Talousapu on tärkeä palvelu monelle yrittäjälle jatkuvien muutoksien toimintaympäristössä.

Palvelun toteuttajat ovat hyvin koulutettuja ammattilaisia työssään, ja työkokemuksensa kautta heillä on yksi erityinen toive yrittäjille.

Yrittäjän talousapu -yrittäjä
Kuva: TE-Asiakaspalvelukeskus

– Ottakaa yhteyttä taloushaasteiden kanssa ennemmin kuin myöhemmin. Ratkaisuja ja toimenpiteitä on paljon enemmän käytössä, jos vain avun tarve tulee tietoon ajoissa, Leskinen summaa.

Lue lisää