Timo Sahi – Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Ammattimaisesta johtamisesta hyötyvät kaikki
Tervakoskelainen Timo Sahi osallistui Suomen Yrittäjäopiston Esimieskoulutukseen verkossa. Koulutuksesta hyötyi niin tiiminvetäjänä toimiva Sahi itse kuin yrityskin – ja sitä kautta lopulta myös asiakkaat.
Totta kai lähdin mielelläni koulutukseen mukaan! Näin sain näkyväksi ne asiat, joita olin jo aiemmin tehnyt.
Timo Sahi
Esimieskoulutukseen luontevasti etänä
Timo Sahi on tervakoskelainen yli 20 vuotta it-alalla toiminut ammattilainen ja työskentelee Lounealla palvelupäällikkönä Riihimäen toimipisteessä. Hän asuu perheensä kanssa Tervakoskella, josta käsin etätyöt ovat hoituneet jo pari vuotta.
Kun tilaisuus tuli, etätyöhön tottuneena hänelle oli luontevaa lähteä mukaan täysin etäopintoina suoritettavaan Esimieskoulutukseen verkossa Suomen Yrittäjäopistolla.
Sahin toimipiste Riihimäellä on pysynyt samana vuodesta 2008 lähtien, vaikka yrityksen nimi on yrityskaupoissa vaihtunut matkan varrella. Viimeisin muutos tuli vuonna 2020, kun Lounea osti Canoraman.
Tiiminvetäjän moninaiset roolit
Yrityskauppojen myötä on yrityksissä aina mietittävää tiedottamisessa ja päällekkäisissä järjestelmissä, ja siihen Sahi on tuoreehkon esimiesroolinsa kautta päässyt tutustumaan.
– Vedän pientä viiden hengen it-arkkitehtien erikoisasiantuntijatiimiä. Tiiminvetäjänä olen toiminut vuodesta 2014, mutta vasta syksystä 2020 virallisesti esimiesroolissa.
Tiimi toimii tällä hetkellä pääasiallisesti etänä asiakastapaamisia myöten – kaksi tiimistä toimii Tampereella, kaksi Salossa ja yksi Ylivieskassa. Muutaman kerran vuodessa pyritään näkemään kasvokkain ja pitämään tiimipäiviä.
– Itselläni on hybridirooli. Esimiestyön lisäksi olen mukana suorittavassa toiminnassa. Se tuo hieman haasteita omaan työhön, missä roolissa milloinkin olen – olenko työkollega vai esimies.
Organisaatiorakenne voi aiheuttaa myös haasteita tiimien toimintaan, jos itse palvelusta ja sen tuottamisesta vastaavat kaksi esimieskollegaa tiimeineen yhdessä. Luonnollista on, että eteen voi tulla erilaisia käytännön kysymyksiä, mutta hyvillä ja selkeillä prosesseilla käytäntö saadaan toimivaksi.
Tiiminvetäjästä virallisesti esimieheksi
Partioharrastuksen myötä Sahi on käynyt johtajuus- ja tiiminvetäjäkursseja, vaikka aiempaa esimieskoulutusta Sahilla ei ole ollut. Tiimin vetäminen on sujunut luontevasti ilman virallista roolia. Yritys on koko ajan tukenut kouluttautumista, ja varsinkin tiiminvetäjät ovat kiinnostuneet esimiesroolista.
– Kuukausittaisessa tiiminvetäjäpalaverissa tuli esimieskoulutus puheeksi. Kollega Kaj Nurmela oli kouluttautunut Suomen Yrittäjäopistolla aiemmin ja saanut siitä hyviä kokemuksia. Yrityksessä tätä pidettiin hyvänä juttuna ja oltiin heti valmiita kustantamaan koulutus.
Isolla osalla yrityksessä on tekninen koulutus, ja osa on työkokemusten kartuttua ajautunut esimiesrooliin. Sahin mukaan esimieskoulutus oli hyvä mahdollisuus saada oppia siihen, miten tiimiä kuuluu vetää.
– Totta kai lähdin mielelläni mukaan! Näin sain näkyväksi ne asiat, joita olin jo aiemmin tehnyt. Sain myös lisää ymmärrystä ja tukea omaan työhöni ja esimerkiksi tietoa asetuksista ja laeista.
Esimieskoulutus oli hyvä mahdollisuus saada oppia siihen, miten tiimiä kuuluu vetää.
Timo Sahi
Ammattimainen johtaminen on rahanarvoista osaamista
Sahi muistuttaa, että hyvällä esimiestyöllä on rahallista arvoa yritykselle tuloksesta käsin katsottuna.
– Uskon siihen, että pehmeillä arvoilla esimiestyössä pääsee pitkälle. Kun luo työntekijälle hyvät olosuhteet, ilmapiiri on hyvä ja työkalut toimivat, vaikuttaa se varmasti siihen, että hyvää tulosta tulee.
Uskon siihen, että pehmeillä arvoilla esimiestyössä pääsee pitkälle.
Esimieskoulutuksesta Sahi sai työkaluja, ja hän näkee yritykselle olevan etua siitä, että useampi samassa roolissa toimiva on käynyt samanlaisen koulutuksen. Näin yritys saa luotua vakioituja toimintamalleja.
– Kun sisäiset prosessit ovat kunnossa, hyötyy yritys ja lopulta myös asiakkaat. Ammattimaisesta johtamisesta hyötyvät kaikki.
Tutustu Esihenkilökoulutuksiin
Koulutukset verkossa tai livenä!