Salme Kokko – Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
”Kyllä kaikelle kehittämiselle” ajoi kehitysjohtaja Salme Kokon Diiliin ja Suomen Yrittäjäopiston johtamiskoulutukseen
Diiliin osallistuminen ja opinnot menivät päällekkäin
Hämeenlinnalainen kehitysjohtaja Salme Kokko oli alkanut opiskella Suomen Yrittäjäopiston johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa, kun hän pääsi mukaan tv-sarja Diiliin.
– Ohjelman kuvaukset ja koulutuksen lähipäivät menivät päällekkäin. Haasteena oli, että en voinut puhua siitä, että minut on sinne valittu, kertoo Kokko.
Asiasta ei voinut hiiskua, mutta vaitiolovelvolliselle vastuuopettajalleen hän kertoi. Siten hän tiesi, minkä takia opiskelija oli pois koulutuksesta. Kokko kehuu jouhevaa toteutusta ja joustoa tässä tilanteessa.
– Sain korvaavilla tehtävillä paikata poissaolot, vaikka tietysti itseäni harmitti tosi paljon, että lähipäiviä meni ohi.
Olen ihmisenä sellainen, että minua kiinnostaa asioiden kehittäminen ja uusien asioiden oppiminen.
Salme Kokko
Yrittäjäperheessä kasvanut 35-vuotias Salme Kokko teki samalla töitä liiketoiminnan kehittämisen parissa. Hän työskenteli ja työskentelee edelleen Laurellin perheyrityksessä, jonka Kokon isoäiti sisarensa kanssa vuonna 1947 perusti.
– Elämäni suuntaa on eniten määritellyt juuri yrittäjäperheessä kasvaminen.
Hallintotieteiden maisteriksi opiskellut Kokko kävi katsomassa työelämää muualla ja toimi energia-alan asiantuntijayrityksessä, kunnes palasi juurilleen perheyritykseen.
Kyllä kaikelle kehittämiselle
PK-yrityksen kehitysjohtajana Kokko pääsee hyödyntämään omaa intohimoaan uudistamiseen ja kehittämiseen monipuolisesti. Uuden sukupolven edustajana hän myös katselee asioita hieman eri näkökulmasta kuin vanhempansa.
– Vaikka en olekaan kondiittori tai leipuri, tykkään olla mukana myös tuotekehityksessä. Seuraan paljon kahvilakulttuuria ja reissuillakin katselen aina sieltä uusia tuulia.
– Olen muutenkin ihmisenä sellainen, että minua kiinnostaa asioiden kehittäminen ja uusien asioiden oppiminen.
Se sai hänet lähtemään mukaan niin Diiliin kuin Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoonkin Suomen Yrittäjäopistolle.
– Lähtökohtaisesti sanon aina kyllä kaikelle itseni kehittämiselle. Koulutus oli aika äkkiä myyty minulle, hymyilee Kokko.
Kokko tiesi, että koulutuksessa tulee tuttujakin asioita vastaan, mutta koulutuksen lähipäivät ja konkreettinen lähestymistapa houkuttivat häntä.
Diilissä tavoitellaan nimenomaan johtajan paikkaa. Siinä korostuu se, miten pystyy johtamaan erilaisia persoonia. rnrnSalme Kokko
Opinnoista vahvistusta Diilissä kisaamiseen
Kisaaminen intensiivisessä Diilissä vaatii kilpailijalta hyvää itsetuntemusta ja kykyä johtaa erilaisia persoonia paineen alla.
– Tosi isosti ohjelmassa nousi esiin se, miten hyvin tuntee itsensä ja miten reagoi erilaisissa tilanteissa, painottaa Kokko.
Diilissä Kokko pystyi soveltamaan johtamisopintojen kurssia, joka liittyi omaan johtamiseen ja persoonaan. Apua oli kurssilla tehdystä testistä, jossa erilaiset persoonat jaotellaan käyttäytymistyylien mukaan.
– Diilissä tavoitellaan nimenomaan johtajan paikkaa. Siinä korostuu se, miten pystyy johtamaan erilaisia persoonia.
Diili opetti Kokolle työskentelyä paineisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa.
– Olen ollut siinä aina hyvä, mutta sain nyt tosi paljon uutta oppia. Jos tavallisessa elämässä joutuu paineiseen tilanteeseen, niin näillä opeilla ihan varmasti selviän siitä.
Toisilta ihmisiltä oppii elämää varten
Suomen Yrittäjäopiston johtamiskoulutusta Kokko suosittelee lämpimästi yrittäjille ja yrityksen avainasemassa toimiville. Yritystoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen se sopii erinomaisesti.
– Koulutus on hyvä läpileikkaus moneen aiheeseen. Siinä on hyvin esillä kaikki liiketoiminnan ja yrittämisen keskeiset toiminnot.
Kokko liputtaa monimuotokoulutuksen puolesta ja nostaa etuna lähipäivistä saatavan vertaistuen ja käytännönläheisyyden. Kuten Diilissä myös opinnoissa Kokko kertoo oppineensa paljon toisilta ihmisiltä eri aloilta.
– On tosi antoisaa keskustella muiden kanssa asioista. Kirjallinen kehittämissuunnitelma puolestaan jää itselleni välineeksi, jolla voi myöhemminkin edistää asioita.
Koulutuksen henkilökohtaista ohjausta Kokko kertoo arvostaneensa todella paljon.
– Kouluttajan kanssa pystyi keskustelemaan myös muista työelämän asioista. Siitä on ollut todellista hyötyä oikeaa elämää varten.
Koulutuksen hienoutena Kokko näkee sen, että siinä on aidosti liittymäkohta oikeaan työelämään. Koulutuksesta hänelle jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis.
Suosittelen Suomen Yrittäjäopiston johtamiskoulutusta lämpimästi yrittäjille ja yrityksen avainasemassa toimiville.
Salme Kokko
Kiinnostaako sinua itsesi tai yrityksesi kehittäminen?
Tutustu Johtamiskoulutukseen ja tule mukaan kehittymään kanssamme. Aina on oikea aika panostaa omaan osaamiseen ja oppia uutta. Saat käytännön työkaluja ja tutkinto voi myös edistää omaa urapolkuasi.