Marika Myllynen – Lähiesimiestyön ammattitutkinto
Työnkuvamuutos innosti kouluttautumaan
Marika Myllynen on työskennellyt Granossa Tampereella vuodesta 2006 lähtien – siitä saakka kun valmistui painotuotantoassistentiksi. Sen jälkeen on työkuvaan yrityksen palveluksessa kuulunut erilaisia tehtäviä. Tällä hetkellä Myllynen työskentelee yrityksen asiakaspalvelussa.
Esimieskoulutukseen Myllysen sai hakeutumaan nopea ja yllättäväkin muutos työnkuvassa. Alkuvuodesta 2021 Myllynen otti vastuulleen koko tiimin vetämisen, joten uuden oppimiselle oli tilausta. Esimiestyöhön kuuluu tiimin vetämistä, hallinnollisia töitä, viikkopalavereita ja tiedottamista.
– Tekemistä olisi enemmän kuin aikaa. Etenkin kun oma rooli on hieman muuttunut, on pitänyt tasapainoilla uuden ja vanhan roolin välillä. Uudessa on tietenkin myös paljon sellaista, mikä luo draivia ja työn imua. Mutta se on myös tavallaan haastavaa, Myllynen pohtii.
Koska koulutus oli verkossa, ei tarvinnut murehtia, mistä saan aikaa matkustamiseen.
Marika Myllynen
Henkistä tukea ja työkaluja arkeen
Kun Myllyselle avautui tilaisuus ryhtyä esimiestyöhön, ei kokemusta varsinaisesti siitä ollut. Hän löysi Suomen Yrittäjäopiston Esimieskoulutuksen verkossa.
– Ajattelin, että ilman muuta tämä on minun juttuni! Ajattelin, että saan henkistä tukea ja hyviä työkaluja arkeen. Ja sainkin todella paljon!
Koulutus tuli Myllyselle hyvään saumaan. Lähiesimiestyön ammattitutkinto tuki Myllysen uutta arkea paremmin kuin hyvin.
– Ja koska koulutus oli verkossa, ei tarvinnut murehtia, mistä saan aikaa matkustamiseen.
Koulutuksen sisältö vastasi Myllysen mukaan hyvin hänen työtään ja se tuki sitä mainiosti. Hän sai siitä hyviä ja konkreettisia työkaluja esimerkiksi palavereihin ja ihmisten osallistamiseen.
– On haastavaa, kun olemme etänä ja jatkossakin tulee olemaan, muuttuipa maailmantilanne tai ei. Sain myös tukea palautteen antamiseen ja perusteluita siihen, miksi joitakin asioita tehdään.
Myllynen koki saaneensa tekemiseensä johdonmukaisuutta ja varmuutta. Hänen mukaansa oli helppo lähetä kokeilemaan asioita, jotka joku toinen on jo hyväksi kokenut.
Tykkäsin tosi paljon. Tässä tuli syvennyttyä asioihin.
Marika Myllynen
Verkossa opintoja sai tehdä omaan tahtiin
Esimieskoulutuksesta sai Myllysen mukaan todella paljon. Hienoa oli se, että opintoja sai tehdä omaan tahtiin.
– Sai keskittyä siihen, mikä itsellä oli pinnalla sillä hetkellä. Kun oli sen kanssa valmis, pystyi siirtymään eteenpäin. Parasta oli vapaus – mutta se oli myös haaste, Myllynen huomauttaa.
Myllysen mukaan voi helposti käydä niin, ettei kalenteriin olekaan varannut aikaa opinnoille. Toisaalta oma tahti mahdollistaa sen, että voi opiskella vaikkapa viikonlopun ihan rauhassa.
– Tykkäsin tosi paljon. Yllätyin, miten paljon siitä sai, vaikka kaikki oli kokonaan verkossa.-Tässä tuli syvennyttyä asioihin. Jos en olisi käynyt tätä Esimieskoulutusta, en olisi mennyt niin syvälle asioihin.
Haluaisitko sinä kehittyä esihenkilönä?
Tutustu Suomen Yrittäjäopiston Esihenkilötyön koulutukseen.
Opiskella voit joko täysin verkossa tai osallistua lähipäiväkoulutukseen.
Verkko-opintoihin voit hakeutua ympäri vuoden milloin vain!