Viisi kysymystä kirjanpitäjälle

15.2.2023

SYOagri blogi Mikko Lääveri.

Aurinko paistaa! Pitikö tähän aikaan vuodesta muistaa jotakin? Maatilan veroilmoitus! Yhtymät jättävät veroilmoituksensa helmikuun loppuun ja muut ammatinharjoittajamaatilat huhtikuun alkuun mennessä.

Eipä hätää, kuittimappi on jo viety kirjanpitäjälle ja kohta pääsee kuulemaan, miten viime vuosi meni, sitten vaan nimikirjoitus veroilmoitukseen. Tuttu tilanne monille viljelijöille, jotka ovat ulkoistaneet kirjanpitonsa ja tilinpäätöksensä taloushallinnon ammattilaiselle.

Kuulokkeiden kuvake.
Kuuntele blogi äänitteenä

Voisikohan tänä vuonna tehdä jotakin eri lailla ja keksiä kirjanpitäjän tapaamista varten oman kysymyslistan.

Kokeillaanpa:

  1. Paljonko tilan tulot muuttuivat edelliseen vuoteen nähden? Entäpä menot?
  2. Millä perusteella teit veroilmoituksen menoihin kirjattavat poistot? Olivatko ne enemmän vai vähemmän, kuin lyhensin lainoja vuoden aikana?
  3. Paljonko menneestä vuodesta verolomakkeen mukaan jäi rahaa kassaan, jos tuloista vähentää menot (huomioimatta poistoja ja tasausvarausta)?
  4. Jos edellisen kohdan kassavaroista vähentää viime vuoden lainojen lyhennykset ja verot, niin paljonko jäi säästöön ja perheen käyttöön?
  5. Olisiko haitaksi, jos lokakuussa tehtäisiin välitilinpäätös ja laskettaisiin, riittävätkö veroennakot mätkyjen välttämiseksi?

Tieto ei aina lisää tuskaa. Kysy kirjanpitäjältäsi taloutesi olennaiset kysymykset.

Kirjanpidon ja tilinpäätöksen ulkoistaminen ammattilaiselle säästää viljelijän työtä. Vastuu ja päätöksentekovalta on kuitenkin muistettava pitää itsellä. Hyvää kevättä ja antoisaa keskustelua kirjanpitäjän kanssa!

Mikko Lääveri.

Mikko Lääveri

mikko.laaveri(a)syo.fi

040 637 8818

Tutustu Agrin koulutuksiin