Ulkoistettu – poissa silmistä, poissa mielestä
Kouluttajan työssä tapaa paljon yrittäjiä ja koulutusten luonteen takia keskustelut pyörivät yleensä talousasioissa. Usein pohdimme yhdessä yrityksen talouden tilaa, taloushallinnon järjestämistä ja yritysympäristön muuttumista. Talousasiat eivät ainakaan näin keväällä ole päällimmäisenä mielessä, kun pellot kutsuvat toukojen tekoon ja mullan tuoksu tunkeutuu nenään.
Keskustelujen perusteella olen koittanut päätellä, mikä olisi se tärkein taloudellinen taito, mitä maatilayrittäjä eniten tarvitsee. Siis se kaikkien niiden tuotantoon ja talouteen liittyvien taitojen joukosta, mitä yrittäjä lähes päivittäin tarvitsee menestyäkseen. Voisikohan tärkeimpiä, ellei peräti tärkein olla vastaus yrittäjän kysymykseen ”Miten meillä menee?” Oman yrityksen taloudellisen tilanteen hahmottaminen on varmaan yksi johtamisen peruspilareista. Kuitenkin keskustelussa yrityksen taloustilanteesta toistuu hämmästyttävä toteamus siitä, että kirjanpito on ulkoistettu ja ”paperihommat” hoituvat ostopalveluna. Voiko siis taloushallinnon ulkoistamisella ulkoistaa itseltään myös tilan talousjohtamisen? Ei.
Mitä hyötyä sitten on oman taloustilanteen reaaliaikaisesta seurannasta? Ainakin mielenrauha lisääntyy ja stressinhallinta vahvistuu, oli taloustilanne sitten mikä tahansa. Ja se ulkoistaminen… senhän voi muuttaa yhteistyöksi kirjanpitäjän kanssa. Kysyy vain sen suuren talouskysymyksen: Miten meillä menee? Siihen kun lisää pieniä tarkennuksia, kuten veroennakoiden riittävyys, lyhyt kassavirtalaskelma ja vertailutieto edellisiin vuosiin, voidaan jo puhua talousjohtamisen apuvälineistä.
Onneksi talousjohtamistaitojen kartuttamiseen on olemassa myös käytännönläheistä koulutusta. Suomen Yrittäjäopistosta, SyoAgrista sitä saa.
Mikko Lääveri
yritystoiminnan kouluttaja
mikko.laaveri(a)syo.fi