Sijoitusvinkkejä tyhjätaskuille

8.5.2023

Talouselämä-lehdessä on palsta ”Mihin sijoitit viimeksi”. Usein palstalla joku ei-ammattisijoittaja kertoo, miten hän on viime aikoina sijoittanut erilaisiin osakkeisiin, rahastoihin ja ehkä sijoitusasuntoon. Summat eivät ole välttämättä suuria, mutta usein toistuu perusohje, että sijoittaminen on säännöllistä, pitkäjänteistä ja hajautettua.   

Kuulokkeiden kuvake.
Kuuntele blogi äänitteenä

Ajan sijoittaminen osaamisen kehittämiseen pitää olla säännöllistä 

Aikaa on meillä kaikilla se sama 24 h vuorokaudessa eikä ole ollenkaan sama, mihin sen käytämme. Ajankäyttöäänkin pitää ajatella sijoittamisena. Aika pitää käyttää niin, että se tuottaa lisäarvoa. Lisäarvon määrittelee jokainen itse, mutta ajan tuhlaaminen on kuin heittäisi rahaa junan ikkunasta. Minkä senkin olen tehnyt entisestä Neuvostoliitosta 1980-luvulla turistimatkalta palatessa; ruplilla kun ei ollut mitään arvoa eikä niitä edes saanut tuoda pois maasta. No niin, mentiin sivuraiteelle.  

Pointtini on, että meidän pitää osata enemmän ajatella aikaa sijoitusinstrumenttina. Tuolla alussa mainitulla Talouselämän palstalla eräs yrittäjä kertoi sijoittavansa aikaansa oman osaamisen kehittämiseen. Hän sijoittaa säännöllisesti valmennuksiin, jotka vievät häntä eteenpäin hänen omissa taloustavoitteissaan. Hän sijoittaa aikaansa samalla tavalla kuin rahaakin eli säännöllisesti ja pitkäjänteisesti.  

Ajan käyttäminen osaamisen kehittämiseen on sijoitus. Suomen Yrittäjäopiston kouluttajat ovat sijoitusneuvojia.

Osaamisen kehittäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa 

Maatilayrittäjällä ei tunnetusti ole aikaa eikä rahaa. Maatilayrittäjä ei ehkä näin ollen ole kovin hyvä kohderyhmä minkäänlaisille sijoitusneuvoille. Mutta yritän siitä huolimatta sanoa, että jokaisen meistä kannattaa kyseenalaistaa ajankäyttömme. Ja ajatella osaamisen kehittämistä säännöllisenä sijoittamisena ja jonne sijoitussalkkuun sijoitamme aikaa.  Niin, että sijoitus tuottaa tavalla tai toisella osinko- ja korkotuloja. Ja koskaan ei osaamisen kehittämistä ole ollut niin hyvin ja halvalla tarjolla ja saavutettavissa kuin tänä päivänä on. Itse ei edes tarvitse tarkasti tietää, millaista lisäosaamista tarvitsee. Ainakin meillä Suomen Yrittäjäopistolla on töissä porukkaa, jonka tehtävänä on sijoitusneuvonta. Eli rakentaa jokaiselle oman sijoitusprofiilin mukainen osaamisen kehittämisen sijoitussalkku.

Maatilavalmentaja Ilkka Raukola.

Ilkka Raukola

yritystoiminnan kouluttaja, SYOagri

ilkka.raukola(a)syo.fi

Tutustu Agrin koulutuksiin