Osaamista yrittäjän ja yksilön tarpeeseen koulutuksella

5.4.2023

Kymäläisen Kaisa heräsi jälleen lonkeron harmaaseen lokakuun aamuun monotonisen kännykän hälytysäänen vaivaamana. Inha vilu värisi kehon läpi, kun peiton alla uinunut varvas kohtasi lattialämmityksettömän halpaparketin. Kaisa raahusti keittiöön. Valoja oli turha sytyttää. Hän tiesi, missä valmiiksi ladattu kahvinkeitin uskollisesti odotti napin painajaa. Kaisa nojasi tahraista keittiön tasoa vasten ja huokaisi. Näitä arkiaamuja oli takana jo liian monta. Kaisa kaipasi elämänsä mustavalkoelokuvaan värejä. Hän halusi muutosta.

Avioeroa oli turha harkita, koska ei ollut puolisoakaan. Muuttaa hän ei halunnut. Television työntäessä uusintojaan, Kaisa oli googlannut sanaparia “uusi elämä”. Se ei olisi etelässä, vaan tässä näin, mutta Kaisa ei saanut voittoarvasta kiinni.

Eräänä iltana, kun Kaisa tyhjin silmin skrollasi kiiltokuvamaista somevirtaansa, alitajunta pysäytti peukalon. Näytön keinotekoisessa valossa häntä katsoi takaisin hymyilevät kasvot, jotka kertoivat Suomen Yrittäjäopiston kouluttavan artesaaneja. Olisiko avain kaikkeen koulutus?

Täydellinen palanen revenneeseen railoon

Katkeruus muistutti Kaisaa, miten vanhempansa olivat vastustaneet luovan alan opintoja. Hörhöilyksi haukkuivat innostuneen lapsensa unelmia. Artesaaneja odottaisi vain työttömyys, vilu, nälkä ja lopuksi yksinäinen kuolema apuraha-anomuksen hylkäyspäätös rupisessa kourassaan. Samaa oli koulun opo sanonut. Ei olisi töitä eurooppalaisessa Suomessa puusepille, ompelijoille tai muillekaan kädentaitajille. Made in Hongkong luki pulpetin pohjassa.

Kaisan peukalo tärisi Suomen Yrittäjäopiston mainoksen yllä. Opiskelemaan? Hän? Vanha akka. Ei hän voisi irtisanoutua töistä. Ensinnäkin siitä lähdettäisiin, ettei kukaan saisi tietää opiskeluista mitään. Pitäisivät ihan hulluna. Pilkkaisivat. Sitä paitsi millä hän eläisi, jos opiskelemaan lähtisi? Kelassa nauraisivat pihalle, kun Kaisa istuisi luukulle hattu hyppysissä opintotukea nöyrästi anelemaan.

Kaisa kuitenkin klikkasi varovasti mainoksen auki. Hän luki ahneesti. Monimuotokoulutus. Se tarkoitti, ettei opiskelu ollut pelkkää outouttaan kumisevassa luokkahuoneessa perä puutuneena istumista. Kaisan olisi mahdollista opiskella oppilaitoksessa, työpaikalla ja kotona. Toinen paljon lupaava termi oli ajasta ja paikasta riippumattomat verkko-opinnot. Kaisa voisi tehdä läksyjään koska vain. Kaikki kuulosti täysin yllättäen niin täydellisen muotoiselta palaselta hänen elämäänsä revenneeseen railoon.

Universumin tarjoama yllättävä kohtaaminen

Seuraavan yön, joka kesti kauemmin kuin yöt yleensä, Kaisa pohti. Hän pohti valveilla kääntyillen ristiaallokossa ryppyisissä lakanoissaan. Hän pohti nukkuessaan ja näki itsensä onnellisena, vastavalmistuneena artesaanina, jota odottivat mielenkiintoiset työt unelma-alalla. Herätessään Kaisa ymmärsi, miten universumi tarjosi hopeatarjottimella mannaa taivaasta, mutta hän ei vielä rohjennut tarttua siihen.

Työnpäivän, joka oli juuri samanlainen kuin tuhannet sitä ennen, jälkeen Kaisa astui hedelmiltä tuoksuvaan lähikauppaansa. Ostoskorin musta, muovinen sanka upposi kämmenen tuttuun uomaan. Hän astui samalle harmaiden, kulutettujen kivilaattojen polulle tuttujen hyllyjen väliin. Kaisa osaisi kulkea tuon reitin vaikka silmät ummessa ja poimia koriinsa oikeat tuotteet.

– Ai, hei, ääni lausui ja Kaisa kääntyi kohti sen lähdettä. Hän haki hetken kasvoja, nimiä, asiayhteyksiä kadonneista rekistereistään, kunnes muisti. Sehän oli Viljakaisen Topi. Vanha koulukaveri.

– Hei, Kaisa lausui ja tutki muka todella keskittyneesti leipien monia mahdollisuuksia.

– Sä olet Kaisa, eikö? Ei ollakaan aikoihin törmätty. Kävin äsken Suomen Yrittäjäopistolla palaverissa ja nyt haen mukaan vähän huikopalaa. Jäi lounas välistä, Topi hymyili ja valitsi eväskeksipaketin.

– Suomen Yrittäjäopistolla?

– Joo, meillä on yhteistyötä kehitteillä. Mulla on oma puualan yritys ja ihan hirveä työvoimapula koko alalla. Ei meinata mistään saada työvoimaa. Sama vika on Pakkasen Lissulla, muistatko sen? Lissulla on se iso teollisuusompelimo huoltoaseman takana. Lissulla on nyt RekryKoulutuksen kautta haku päällä, josko saisi koulutettua työvoimaa suoraan firman tarpeisiin. Mitäs sulle kuuluu?

– Onko puu- ja ompelualalla työvoimapula? Kaisa kysyi epäuskoa äänessään.

– Joo, ajattele! Topi naurahti ja jatkoi: – Jos suinkin alanvaihto kiinnostaa, niin hae meille töihin! Voidaan miettiä vaikka oppisopimusta. Heti olisi vakipaikka tarjolla. Useampikin. Tai vinkkaa tutuille! Moikka!

– Voin mä hakeekin, Kaisa kuuli huutavansa Topin perään. Karkasivatko ne sanat todellakin hänen suustaan?

– Hei, hienoa! Topi näytti peukaloa ylöspäin ja jatkoi kohti kassaa.

Kadonneet värit palasivat

Kaisa keikkui kilpakävelyä kaupan läpi nopeammin kuin Kononen tai Essayah. Hänellä oli tulipalokiire kotiin. Punalaputetut maidot saivat hapantua kaikessa rauhassa eteisen lattialla, kun Kaisa istui vielä kevyttoppatakki päällään läppärin äärelle. Mitä enemmän Google lauloi, sen kauniimmin sen sävel soi Kaisan korvissa. Hän rohkaistui vielä samana päivänä ottamaan puhelun Topille. Sen keskustelun aikana Kaisa näki, miten kadonneet värit palasivat. Kaikki lämpimät sävyt väreilevät hänen ympärillään kuin auton konepellin maalipinta heinäkuun helteillä. Hänen elämänsä ei olisi enää mustavalkoinen, vaan siitä tulisi jälleen värifilmi. Kaisa hymyili pitkästä aikaa kaunista hymyään.

Suurta mielihyvää täynnä Kaisa jätti hakemuksen Suomen Yrittäjäopistolle puusepän monimuoto-opintoihin. Hän saisi koko opintojen ajan olla Topin tehtaalla työssäoppimassa. Teorian hän suorittaisi verkko-opintoina. Kaikille epäilijöille hän voisi lyödä luun kurkkuun heiluttelemalla lappua. Se ei olisikaan mikä tahansa lappu, vaan toistaiseksi voimassa oleva työsopimus puuseppä Kaisa Kymäläiselle. Ammattilaiselle.

Vihdoinkin Kaisa hankkisi uuden taidon, uuden osaamisen, uuden ammatin, uuden työpaikan, uuden tulevaisuuden. Unelmasta tuli viimeinkin totta. Kaisa ei nähnyt enää harmaata. Hänellä oli koko väripaletti auki edessään ja hän todellakin aikoi ammentaa siitä isolla pensselillä. Tämä oli paras päätös hänen elämässään koskaan ikinä.

Pirita Nurmi
kädentaitoalan kouluttaja
pirita.nurmi(a)syo.fi