Mitä huomioin navettarakentamisessa

30.3.2023

SYOagri blogi Mikko Vantanen.

Suomen liittyessä Euroopan Unioniin vuonna 1995, maataloudessa lähti uusi kehitysvaihe. Tilakoko alkoi kasvamaan, uusia, entistä isompia navetoita rakennettiin. Tämä kehityskulku näkyy merkittävänä lehmäluvun kasvun kehityksenä. Tuotosseurantakarjoissa karjakoko on vuonna 1995 ollut 14,1. ja vuonna 2022 56,3. lehmää (ProAgria tuotosseuranta tulokset).

Suomessa maatalous on tällä hetkellä kärsinyt monenlaisista kriiseistä. Tällä hetkellä kustannustaso on korkealla ja kannattavuus heikentynyt. Maidontuotannosta on luopunut Luken mukaan 8 % tiloista. Rakentaminen on vähentynyt kustannustason nousun myötä. Edelleen kuitenkin vastavirtaan kulkijoita löytyy.

Kuulokkeiden kuvake.
Kuuntele blogi äänitteenä tästä

Uuden navetan rakentaminen on, vois sanoa, once in a lifetime. Siinä kukaan maatalousyrittäjä ei ole ammattilainen. Seuraavassa muutama pääkohta, joita kannattaa miettiä omalla kohdalla, kun suunnittelee navetan rakentamista.

Mieti omat vaatimukset: ruokintajärjestelmä, ilmanvaihtojärjestelmä,  lannanpoisto, lypsyjärjestelmä, kuivitus, eläinten siirrot jne.

Ennen rakentamista

  • Varmista riittävä eläinten ruokinta-ala jatkossa. Laajenna peltoalaa ostamalla, jos pankki rahoittaa ja rahoittaa myös navetan pellon oston jälkeen. Pellon hinta alkaa suosimaan jo tällä hetkellä ostajaa. Myös pitkillä vuokrasopimuksilla kannattaa hankkia lisää peltoa. Pellon tarjonta kasvaa koko ajan.
  • Karjakokoa kannattaa kasvattaa hyvissä ajoin. Jos omaa tilaa ei ole, vuokraa. Osta hyviä vasikoita tai lisää omasta karjasta (pidempi tie). Karjoja varmasti tulee myyntiin, niiden ostamiseen liittyy aina riski.
  • Mieti omat vaatimukset: ruokintajärjestelmä, ilmanvaihtojärjestelmä,  lannanpoisto, lypsyjärjestelmä, kuivitus, eläinten siirrot jne. Tutustu navettoihin ennakkoon ja niissä toimivuuteen sekä yksikertaisiin ratkaisuihin. Yksinkertaiset ovat yleensä edullisempia ja toimivia.
  • Ota myös huomioon peltotyöt. Riittääkö oman kaluston kapasiteetti? Mitä maksaa kaluston uusiminen vaatimuksia vastaavaksi? Riittääkö rahat? Urakointipalvelujen käyttö?

Navetan suunnittelu ja rakentaminen

  • Et ole ammattisuunnittelija! Ota mukaan toimivan yksinkertaisen navetan suunnitteluun ammattilaisia mukaan. Kuten edellä mainitsin uutta rakennettaessa yleensä kaikki järjestelmät muuttuvat, lypsy, ilmanvaihto jne. Suunnittelu maksaa, mutta siihen kannattaa panostaa.
  • Et ole ammattirakentaja! Ota tarjouksia ns. avaimet käteen rakentamisesta. Tämähän tarkoittaa, että saat navetan valmiiksi rakennettuna, toimintakuntoon saatettuna.
  • Luota ammattilaisiin ja vertaile eri avaimet käteen ratkaisuja. Varmasti löytyy nimenomaan navettarakentamisen ammattilaisia, jotka osaavat ja joihin voi luottaa. Huolehdi, että saat navetan käyttöönottoon myös riittävästi tukea.
  • Navetan voi rakentaa myös ns. kirvesmiestyönä, mutta silloin se vaatii myös itseltä paljon aikaa ja se on pois nykyisestä tuotannosta. Onko siihen varaa, että maitotili on pienempi?
  • Oma aika kannattaa käyttää siihen mistä raha tulee ja valmistautua uuden navetan käyttöönottoon.

Et ole ammattisuunnittelija! Ota mukaan toimivan yksinkertaisen navetan suunnitteluun ammattilaisia mukaan.

Navetan käyttöönotto

  • Kun kaikki ennakkovalmistelut on tehty laajenevan tuotannon vaatimusten mukaisesti, uuden navetan käyttöönottoon voi suhtauta huomattavasti varmemmin. Varaudu kuitenkin siihen, että kaikki ei mene niin kuin ”Strömsössä”. Kaikki uudet järjestelmät vaativat sisäänajon ja niissä tulee melkein poikkeuksetta jotain ongelmaa.
  • Keskity pelkästään tuotantoon, sieltä se raha tulee, jos on tullakseen. Iso virhe on kuvitella, että nyt on aikaa lähteä esimerkiksi urakoimaan maatilan ulkopuolelle. Työ helpottuu kaikilla osa-alueilla, mutta ei se vähene. Tuotanto laajene, työmäärä lisääntyy. Työn luonne muuttuu enemmän eläinten tarkkailuun ja automatisoinnin myötä sieltä saadun tiedon analysointiin.

Keskity pelkästään tuotantoon, sieltä se raha tulee, jos on tullakseen.

Navettainvestointi on lähes kertaluonteinen investointi, joka maksaa, ethän halua epäonnistua siinä!

Mikko Väntänen.

Mikko Väntänen

yritystoiminnan kouluttaja

mikko.vantanen(a)syo.fi

Tutustu Agrin koulutuksiin