Maatilayrittäjän elämänhallinta
Yrittäjillä ja myös maatilayrittäjillä yrittäjyys on koko elämää hallitseva asia. On vapaaehtoinen valinta alkaa yrittäjäksi. Kun valitsee yrittäjyyden, niin samalla heittää menemään haaveet säännöllisestä työajasta. Työajaksi muuttuu myös vapaa-aika, koska koko ajan oman yrityksen asiat ovat mielessä. Parhaimmillaan yrittäjyys ja harrastus sekoittuvat niin, että ”töissä” ei olla koskaan. Ollaan yrittäjiä, joka tarkoittaa monenlaista ahkeruutta. Mutta myös laiskuutta. Laiskuus tarkoittaa tässä ylimääräisen ja turhan työn välttämistä, tehokkuuden vaalimista. Yrittäjyys vaatii valtavaa itsensä johtamisen taitoa, koska oma yritys ei kuitenkaan ole maailmankaikkeuden ainoa asia. Kaikilla meillä on ainakin läheisiä, joita ei edes kiinnosta yrityksemme. Olemme kiinnostavampia ihmisinä.
Olen jostain saanut sellaisen opin, että yrittäjä vastaa itse omista tekemisistään ja osaa kehittää yritystään niin, että toiminta on kannattavaa ja yrityksen arvo nousee. Yrittäjäksi ei pidä lähteä, jos ei osaa pitää huolta yksityistaloudestaan tai johtaa itseään niin, että jaksaa olla yrittäjä. Yrittäjyyteen kuuluu myös epäonnistuminen ja yritys voi mennä konkurssiin. Se kuuluu toimenkuvaan, pelastavaa turvaverkkoa ei ole, jos markkinat karkaavat alta tai ei osata olla kilpailukykyisiä. Tällaista turvaverkkoa ei ole missään liiketoiminnassa, ei myöskään maataloudessa.
Miksi sitten maatilayrittäjyydestä puhuttaessa nousevat keskusteluun yrittäjän ajankäyttö (siis tunteina/pvä!) ja yksityistalouden kulutustottumuksista nouseva yksityistalouden palkkavaatimus? Maatilayrittäjä ei voi olla niin tyhmä, että ei tiedä elämisen peruskustannuksia. Eikä ymmärrä omaa ajankäyttöään, vaan surkuttelee yhdessä kollegoiden kanssa, kuinka huonon tuntipalkan työstä saa. Minusta yrittäjä itse määrittelee tavoitteensa; joku haluaa rikastua, jollekulle toiselle riittää kohtuullinen toimeentulo ja mielekäs työ.
Taisin kärjistää mutta jatkan samalla linjalla. Olen edelleen sitä mieltä, että yksityistalouden vaatimusten täyttäminen ja kohtuullinen työmäärä maatilalla on yrittäjän omalla vastuulla. Ja että yrittäjä tietää sen itsekin. Ja näin ollen kaikki yrittäjän palkkavaatimukseen liittyvät kohdat pitäisi suurimmasta osasta talouslaskelmia poistaa tai ainakin lisätä vasta sitten, kun kaikki muut on huomioitu. Ne vaan sotkevat laskelman, koska siinä kohtaa menevät sekaisin liikatoiminta ja yrittäjän elämänhallinta. Laskelmien viimeiseltä riviltä pitäisi näkyä summa, joka on yrittäjän rahamenojen jälkeen käytettävissä muuhun kuin yritystoimintaan.
Yksinkertaistin asioita, ja en ottanut huomioon esim. huoltovarmuuden kannalta tärkeää alkutuotantoa tai maatilaa osana elintarvikeketjun rahan jakoa. Ainakin näistä taustoista johtuu se, että maatilayrittäjyyttä ei voi saattaa kokonaan markkinavoimien armoille. Maatilayrittämisellä on piirteitä, jotka eroavat muusta yritystoiminnasta.
Ilkka Raukola
yritystoiminnan kouluttaja
ilkka.raukola(a)syo.fi