Eläkkeeltä yrittäjäksi – uusi ja merkityksellinen startti työelämään

31.10.2024

Mestarikoulutus yrittäjälle keskusteluttaa kahta naista läppärin äärellä.

Koulutusta, jolla luodaan merkityksellisyyttä

Suomen Yrittäjäopiston toteuttama valtakunnallinen Eläkkeeltä yrittäjäksi-koulutus on ollut merkityksellinen sekä meille oppilaitoksena ja yrittäjyyden edistäjänä kuin myös koulutukseen osallistuneille eläkeläisille. Koulutuksen tavoitteena on ollut tukea eläkeläisiä hyödyntämään kertynyttä osaamistaan ja selvittää olisiko työuralle löydettävissä jatkumoa yrittäjänä. Eläkkeelle jäävien mukana työelämästä poistuu valtava määrä asiantuntijuutta ja hiljaista tietoa, jota olisi hyödyllistä saada edelleen hyödynnettäväksi. 

Kaksi miestä tutkii mahdollisuuksia alkaa eläkkeellä yrittäjäksi.

Verkossa toteutetun Eläkkeeltä yrittäjäksi-koulutuksen saama palaute on ollut erittäin positiivista, ja monet osallistujat ovat kokeneet sen merkitykselliseksi. Puolen vuoden aikana useimmille kirkastui ajatus siitä, olisiko yrittäjyys potentiaalinen vaihtoehto työuran jatkoksi, vai onko eläkepäivien vapaus ja aikatauluttomuus kuitenkin mielekkäämpää.  

Osaaminen työelämän hyötykäyttöön

Monet eläkkeelle jääneet henkilöt haluavat hyödyntää vuosien varrella kertynyttä alan erikoisosaamistaan ja jatkaa työelämässä asiantuntijatehtävissä. Yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia suunnitelmia omassa tahdissa ja hyödyntää omaa osaamistaan juuri niiden asioiden parissa, jotka kiinnostavat. Koulutuksen aikana ei ollut tavoitteena perustaa yritystä vaan vahvistaa yrittäjyyden taitoja ja antaa valmiuksia edetä yrittäjäksi. Opiskelijat näkivät yrittäjyyden opiskelussa ja yrittäjyydessä mahdollisuuden olla edelleen aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. 

Yrittäjyys eläkkeellä kiinnostaa alasta riippumatta  

Koulutus kiinnosti laajasti – niin luovien alojen osaajia kuin julkisella sektorilla työskennelleitä asiantuntijoita. Mukaan mahtui niin lentäjiä, lehtoreita kuin laitoshuoltajiakin. Hakijoita koulutukseen oli tuplasti enemmän kuin tarjolla oli aloituspaikkoja. Tämä kertoo siitä, kuinka ajankohtainen ja tarpeellinen koulutuksen aihe on. Monet eläkeläiset haluavat hyödyntää osaamistaan ja jatkaa työuraansa heille mielekkäällä tavalla. Hakijat kertoivat myös siitä, ettei tarjolla ole ollut eläkeläisille soveltuvaa koulutusta yrittäjyyteen. 

Henkilökohtainen ohjaus ja keskustelut yrittäjyyden asiantuntijoiden kanssa koettiin koulutuksen merkityksellisimpänä antina. Verkko-opiskelu koettiin joustavaksi ja sopivaksi tavaksi päivittää omaa osaamistaan. Koulutus sisälsi opiskelijan yksilöllisen valinnan mukaan sisältöjä yrittäjyysosaamisesta, oman osaamisen tuotteistamisesta ja neuvontaosaamisesta sekä mahdollisuuden päivittää digitaitoja työelämän tarpeita vastaaviksi. Eläkkeeltä yrittäjäksi-koulutus toteutettiin Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen myöntämän valtionavustuksen avulla. Koulutus oli osallistujille maksutonta ja sen kesto oli enintään puoli vuotta.  

Hyödyllistä tekemistä ja merkityksellisyyttä vapaa-aikaan

Opiskelijat kertoivat, että koulutukseen kannusti lähtemään toive löytää jotain hyödyllistä tekemistä eläkepäiviin. Tavoitteet eivät kaikilla olleet taloudellisia vaan enemmän merkityksellisyyden löytämistä vapautuneeseen aikaan.

Opiskelijapalautteen mukaan yli puolet koulutukseen osallistuneista koki, että koulutus vaikutti positiivisesti tulevaisuuden urakehitykseen. Osallistujat kokivat, että koulutus lisäsi heidän ammattitaitoaan (keskiarvo 3,9 asteikolla 1-5), ja että koulutukseen osallistuminen lisäsi heidän tyytyväisyyttään elämään (4,0).

Osallistujat kokivat opiskelutaitoihin ja oppimisen haasteisiin liittyvän ohjauksen erittäin hyödylliseksi (4,5). Koulutuksen saaman kokonaisarvosanan ollessa 4,3 koulutuksen tuottamaan hyötyyn voidaan olla myös erittäin tyytyväisiä. 

Kurssi on ollut minulle kovasti mieluinen ja kannustanut etenemään kohti oman yrittäjäpolun avaamista. Arvioisin, että merkittävimpänä hyötynä kurssista ovat olleet saamani perustiedot yrityksen perustamisesta, markkinoinnista, taloushallinnosta ja kokonaisuudessaan.

Minulle koulutus antoi uskoa itseeni. Erityisesti minulle oli mieltä avartavaa huomata, miten paljon voin hyödyntää kaikkea varsinaisen työurani aikana hankkimaani kokemusta ja osaamista.

Mestarikoulutus yrittäjälle keskusteluttaa kahta naista läppärin äärellä.

Ohjaus-Teamsit olivat erityisen antoisia. Niiden kautta sain selkeytettyä omia visioitani ja myös uutta näkökulmaa asioihin. Merkittävin hyöty oli koulutuksesta, että uskalsin ajatella itseni yrittäjänä.

Koulutukseen osallistuneita opiskelijoita kontaktoidaan vielä seurantavaiheen aikana, jolloin tiedustellaan ovatko yrittäjyyspohdinnat johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin. Joka tapauksessa Eläkkeeltä yrittäjäksi-koulutuksen onnistumiset ja hyväksi havaitut käytännöt hyödynnetään jatkossa uusien koulutustuotteiden suunnittelussa. 

Kirjoittaja

Rahoittaja

Koulutus on rahoitettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (RRF), joka on EU:n elpymisvälineen (Next Generation EU) suurin ohjelma.

Rahoituksen on myöntänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa). Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. 

EU:n lippulogo, jonka yhteydessä teksti Euroopan unionin rahoittama - NextGenerationEU.
Koulutuksen rahoittajan eli Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen logo.