AI, AI, AI

26.2.2024

Digiäly käyttöön.
Digiäly käyttöön.

Edesmennyt muusikko Pave Maijanen lauloi aikoinaan biisissään Ai, Ai, Ai, mutta nyt ei puhuta kuitenkaan musiikista vaan kaikkien huulilla olevasta tekoälystä (AI), vaikka se ei ihan uusi asia olekaan.

Kehitys on juuri tällä hetkellä erityisen nopeaa eikä sitä pysäyttäne enää mikään. Tekoälyn käyttö kasvaa nopeasti eri aloilla ja työkalut kehittyvät koko ajan helppokäyttöisemmiksi ja käyttäminen edullisemmaksi. Työkalujen hyödyntäminen vaatii asennemuutosta ja uudenlaista osaamista.

Myös pienissä yrityksissä on hyvä pohtia tekoälytyökalujen käyttöä ja aloittaa kokeilu pienin askelin. Se voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta palkitsevia tuloksia saa jo opettelemalla perusasiat.

Päätöksenteon tukena tekoäly auttaa keräämään ja analysoimaan tietoa liiketoiminnasta ja tulevaisuuden trendeistä.

Valjasta tekoäly apulaiseksi

Tekoäly voi auttaa esimerkiksi tunnistamaan asiakasryhmiä ja parantamaan asiakaskokemusta tarjoamalla personoitua sisältöä ja suosituksia asiakkaille.  Asiakaspalautteiden analysoinnissa tekoäly voi tunnistaa tärkeimmät kehityskohteet, ennustaa kysyntää ja tarpeita parempien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

Se on kätevä apuri ideoinnissa sekä sisältöjen että kuvitusten luomisessa eri tarkoituksiin. Päätöksenteon tukena se auttaa keräämään ja analysoimaan tietoa liiketoiminnasta ja tulevaisuuden trendeistä. Kielipäätäkin siltä löytyy käännösten tekemiseen.

Pienyrittäjällä kuluu edellä mainittuihin asioihin helposti paljon aikaa tai sitten niihin ei käytetä riittävästi aikaa. Oikein ja hallitusti käytettynä tekoäly on hyvä renki, jonka avulla pienyrittäjä voi parantaa liiketoiminnan tuottavuutta ja kilpailukykyä nopeuttamalla ja helpottamalla erilaisia rutiinitöitä. Näin yrittäjällä vapautuu aikaa tärkeämpiin tehtäviin.

Lähde tutustumaan AI-apulaiseen ja hyödynnä sitä tukiälynä yritystoiminnassasi

Osallistu Tekoäly yrittäjän apurina I -verkkotyöpajaan 21.3. klo 17-19. 

Illan aikana pääset perehtymään tekoälytyökaluihin. Opit perusasioita muun muassa, miten kirjoitat hyviä prompteja eli ohjeita, jotka antavat suunnan tekoälyn tuottamalle sisällölle.

Saat myös muita konkreettisia vinkkejä ja ideoita tekoälyn hyödyntämiseen yritystoiminnassasi.

Tekoäly yrittäjän apurina I -verkkotyöpaja on osa Digiäly käyttöön -hankkeen ja Digivarikko -hankkeen toimenpiteitä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt hankkeille EU:n maaseuturahoitusta.

p.s. Eikä tässä vielä kaikki! Huhtikuussa 25.4. on tulossa Tekoäly yrittäjän apurina -verkkotyöpaja II, jossa keskitytään kuvien luomiseen tekoälyllä. Seuraa ilmoittelua Yrittäjäopiston somessa ja verkkosivuilla.

Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston logo.

Kirjoittaja